perjantai 3. helmikuuta 2012

Kukkapeitto


Vihdoinkin otin itseäni niskasta kiinni, ja yhdistin kukkapeiton palat toisiinsa. Ihanaa - nyt se on tehty! Taisin aloittaa tämän jo kesällä. Alussa virkkailin paloja innoissani, mutta sitten vauhti hidastui. Viimeiset 50 palaa oli jo aika pakkopullaa.


Tarkoitus oli käyttää tähän jämälankoja ja yksittäisiä keriä, joita oli jäänyt tyttöjen peitoista ja muista projekteista. Suurelta osin siinä onnistuinkin. Ostin reunimmaisiin kerroksiin tuota valkoista 7 veljestä -lankaa muutaman kerän. Lisäksi ostin turkoosia ja okraa ihan vain sen takia, että olisi muutakin väriä kuin pinkkiä.


Yhdistin palat purppuran värisellä langalla. Tuntui, että tälle värikkäälle peitolle riitti yksinkertainen reunus, joten virkkasin yhden kerroksen kiinteitä purppuralla ja lisäksi valkoisella kerros pylväitä ja vielä rapuvirkkaus. Viikon olen katsellut tätä peittoa ja totutellut väreihin. Pidän kyllä, vaikka kaikki värit ei ihan niin omaan makuun olisikaan.



Tavoitteenahan oli saada väriä olkkariin ja nyt sitä tuli tällaisen kukkapeiton muodossa. Ohje Mille makes -blogista. 4 mm koukulla ja 192 palalla peitolle tuli kokoa 116 x 147 cm.

Mikähän näissä palavirkkauksissa viehättää? Aina alun innostuksen jälkeen iskee ahdistus ja kyllästyminen, mutta niinpä vaan uusi projekti on jo suunnitteilla.

19 kommenttia:

  1. Oooooh! Miten hieno ja ihana!!! Aivan mahtavan upea ja noi värit kyllä miellyttää mun silmää ihan totaalisesti! Wau!!!

    VastaaPoista
  2. Ihana ihana ihana ihana! Värit on aivan kertakaikkisen mahtavat! Tykkään tosi kovasti! Just tänään tuota mallia ihastelin ja suunnittelin tekeväni tyynyn, peittoprojekteja on jo kolme kesken :D

    VastaaPoista
  3. Oih, niin kaunis viltti siità tuli. Aivan ihanat vàrit ja todellakin sait vàrià olkkariin :D

    VastaaPoista
  4. Tosi upean näköinen! Malli on hieno mutta nuo värit kruunaa paketin!! i like..
    Nostan kyllä hattua siulle tuon teosta, itselläni ei varmaan riittäisi kärsivällisyys :D

    VastaaPoista
  5. Aivan upea! Ihanan eläväinen pinta noissa kukissa. Ja juuri sopivasti väriä valkoisen kaveriksi. :)

    VastaaPoista
  6. Aivan upea!!
    On siinä ollut virkkaamista!

    VastaaPoista
  7. Mikä ihana värien paljous! Ja siis kaikinpuolin kertakaikkisen hyvännäköinen. Onnittelut peiton valmistumisesta. :) Se yhteenompelu on totisesti kaikista keljuinta.. Mielenkiinnolla odotan, millainen on seuraava palaprojektisi :)

    VastaaPoista
  8. Voi, miten uskomattoman hieno peitto! Mielettömän ihania värejä!

    VastaaPoista
  9. Ai jessus, miten ihana!
    Uskomattoman kauniit värit.
    Ihana peitto!
    Eikö ole mahtava olo, kun peitto nyt on valmis :O)

    VastaaPoista
  10. Ihanan pirteät värit! Ja mallikin mitä mainioin, ei mitään tavallista mummovirkkausta!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommenteista, niitä on aina ihana lukea!

    Olo on tosiaan helpottunut ja onnellinen:) Palojen yhdistämisen kanssa vitkuttelin, vaikka suht nopeasti se oli lopulta tehty. Oli pakko virkata pystysuorat reunat nopeasti yhteen, kun lattialle levitettyjä paloja oli sotkemassa tytöt ja kissat.

    VastaaPoista
  12. Kaunis peitto, kerrassaan upea!

    VastaaPoista
  13. On siis niin kaunis - pakko oli heti kokeilla mallia. On kaunis, ei kun virkkaan ..... =D tv mtteri

    VastaaPoista
  14. Sanattomaksi vie. Aivan upea peitto, väritkin minun makuun.

    VastaaPoista
  15. Aivan ihana on tuo peitto! Ei vaan aukee tälle se ohje englannista :/ Onko missää käännettynä, että pääsis kokeilemaan? Sinä tätä varmaan teet jo ulkomuistista noinkin monen palan jälkeen :) Kiitos jo etukäteen ja aurinkoista kevättä.

    VastaaPoista
  16. Kiitos:) Nyt ei kyllä tule mieleen, olisiko jossain suomenkielisenä, mutta itse olen käyttänyt apuan tuota Katajalan sanastoa.

    Kannattaa tutustua, sieltä saa paljon apua:
    http://www.katajala.net/marjut/neuleet/virkkaussanasto.shtml

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...